Binga Tupamäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Turvallisuus

Ne jyrää meitin!

Vielä pari vuotta sitten vuortakin vakaammalta vaikuttanut Angela Merkelin asema Saksan ja – Trumpin tultua valtaan – koko demokraattisen maailman johtajana on murentunut ällistyttävää vauhtia. Viime vuoden liittopäivävaalit jo tekivät hänestä efektiivisesti poliittisti ramman, vaikka sitä ei haluttu heti vaalien jälkeen yleisesti tunnustaa. Viime viikkojen tapahtumat ovat sen kuitenkin tehneet vastaansanomattoman selväksi jokaiselle, jolla on silmät nähdä ja korvat kuulla.

Koko Suomea on asuttava ja puolustettava

Ylen mielipidetiedustelun mukaan vain noin 80 prosenttia suomalaisista kannattaa maamme pitämistä kokonaan asutettuna. Näen tämän kehityssuunnan hyvin tuhoisana Suomelle. Syyt ovat perustuslailliset, huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen liittyvät seikat.

Yleistä turvallisuutta Jyväskylässä on lisättävä

Jyväskylän keskustan turvallisuustilanne on huono.

Avoin huumekauppa rehottaa. Alaikäisille myydään alkoholia ja kovia päihteitä. Moniongelmaiset ihmiset virtsaavat kadulle ja ohikulkevia naisia kähmitään. Häiriökäyttäytyminen on yleistä.

Tappelut eivät ole harvinaisia. Näitä lieveilmiöitä näkee myös arkisin päiväsaikaan. Juhannuksena keskustassa oli ampumavälikohtaus.

Tavalliset kaupunkilaiset kokevat tietyt alueet keskustassa vaarallisiksi. Turvallisuustilanteen on pakko parantua. Erityisesti Asemakadun tilanne on hälyttävä, mutta muuallakin ongelmat näkyvät.

Vaaralliset rikolliset on voitava pitää telkien takana

Helsingin Sanomien hiljattain tekemän kyselyn mukaan jopa 94 prosenttia suomalaisista tahtoo pitää vaaralliset rikolliset vankeudessa myös rangaistuksen suorittamisen jälkeen.

Kyllä kansa tietää – tämänkin. Suomalaisten turvallisuuden on aina tultava ensimmäisenä. Emme voi päästää vapauteen rikollisia, joiden tiedetään olevan valmiita uusimaan rikoksensa. Silloin otetaan valtava riski tavallisten suomalaisten kustannuksella.

Partalapsien tosi olemus

Kun turvapaikkahakijoita tuli Suomeen joukottain, törmäsin käsitteeseen partalapsi. Sehän kuulosti tietysti hassunhauskalta ja huomasin, että tarkoitus oli vihjaista melko selvästi osan tulijoista olevan vanhempia, kuin mitä itse väittivät. Näitä tapauksia on selvitelty ja esim. Turun terroripuukotukseen syyllistynyt oli ilmoittanut olevansa nuorempi, kuin mitä oli viranomaisille kertonut. Partalapsia todella oli olemassa.

Anne Bernerin taksiuudistus romutti turvallisuuden ja loi sekaannuksen alalle

KELAn asiakkaat ovat saaneet odottaa taksiuudistuksen toteuduttua kyytejään tunteja. Lentokentällä ihmiset ovat koettaneet selvittää, mistä saa riittävän ison taksin perheelleen ja mitä kyyti maksaa. Maaseudulla ihmiset ovat saaneet ihmetellä, mistä edes saa taksin.

Järkevä maahanmuuttopolitiikka osa 2/3: humanitaarisen maahanmuuton ongelmat

Ajatuspaja Toivon Ulkopolitiikka Nyt -teoksessa ilmestyneessä artikkelissani pohdin jihadistisen ääriajattelun, humanitaarisen maahanmuuton ongelmien ja maamme ulkomaalaispolitiikan kokonaisvaltaisen uudistamisen näkökulmista kokonaan uudenlaista, järkevää ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa.

Järkevä maahanmuuttopolitiikka osa 1/3: jihadismin torjunta

Kirjoitin ajatuspaja Toivon keskiviikkona 6.6.2018 julkaistuun Ulkopolitiikka Nyt -teokseen luvun, jossa pohdin jihadistisen ääriajattelun, humanitaarisen maahanmuuton ongelmien ja maamme ulkomaalaispolitiikan kokonaisvaltaisen uudistamisen näkökulmista kokonaan uudenlaista, järkevää ja kestävää maahanmuuttopolitiikkaa. Koska artikkeli on melko pitkä, julkaisen sen blogissani kolmessa osassa.

Mamupäätöksiä Mikkelissä.

Otavan opisto käsitteli 8.5.2018 kokouksessaan rehtori Harri Jokisen tuomaa esitystä kieli- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien lisäryhmien opetuksen aloittamiseksi aikuisille henkilöille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä