Binga Tupamäki

Kaikki blogit puheenaiheesta Työttömyys

Lyhyesti yksinkertaiset ohjeet kansanedustajille Suomen kuntoon saattamiseksi

Tee Se Itse -paketti valtion kunnostamiseksi. Kymmeniä vuosia rempallaan olleet asiat helposti kuntoon.

 

1. Ikääntyneet kuntosalille ja liikkumaan. Lihakset vahvistuvat, joten kaatumiset vähenevät, ryhti ja kyky liikkua paranee. Lisäksi aivot piristyvät isojen lihasten treenaamisesta ja muiden treenaajien tapaamisesta. Pitkällä tähtäimellä ikääntyneet pysyvät pidempään terveinä, joten hoitokulut laskevat. Näin tehdään jo ja tämä toimii.

Kööpenhaminassa syntyy lapsia

Suomi on pohjoismainen peränpitäjä syntyvyydessä. Suomessa (5,6 milj) syntyi vuonna 2017 vain 50 321 lasta, hedelmällisyysluku painui historian alhaisimmalle tasolle 1,49 lapseen. Ministeri Terhon mukaan kehityskulku on yleinen länsimaissa ja palautuu siihen että perhearvot ovat rapautuneet.

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto

Eläkkeet, syntyvyys ja maahanmuutto on saatu jännästi nivoutettua toisiinsa, tai sellainen käsitys ainakin tulee uutisointeja lukiessa. Netissä Kauppalehden pääkirjoituksessakin ollaan jännän äärellä:  ” Yllättävän nopea syntyvyyden lasku on herättänyt keskustelun, miten käy Suomen eläkejärjestelmälle. Meneekö maailman parhaaksi mainostettu eläkejärjestelmä remonttiin?

SAK:n ehdotus pitempään yrityksessä olleiden suojelusta

SAK:n ehdotus Ruotsin mallin mukaisesta pitempään työssä olleiden suojelusta joukkoirtisanomistilanteissa on herättänyt kiivasta keskustelua. En itsekään ole vakuuttunut, että se on välttämättä oikea ratkaisu, mutta se ainakin ohjaa keskustelua ikävään ongelmaan. Usein nimittäin yt-neuvotteluiden kautta tehtävissä joukkoirtisanomisissa varttuneemmat työntekijät joutuvat "puhdistuksen" kohteeksi.

Lepomäen ja demareiden työllisyyspolitiikat

Katselin juri nyt aamulla miten Elina Lepomäki ja demareiden Tuula Haatainen ottivat yhteen työllisyydestä ja sen parantamisesta.

Viime aikoina on keskusteltu siitä pitäisikö maahanmuuttajien työllisyyttä parantaa sallimalla yrityksille pienempien palkkojen maksamisen ja tukemalla tällä tavalla työllistettyä sitten muuten, jotta hän voisi tulla toimeen pienellä palkallaan. 

Juha Sipilä uhoaa 100000 hallituksen työllistämästä - faktoja etsimässä

Sipilä:"Eniten hallituksen talouspolitiikasta ovat hyötyneet ne yli sata tuhatta entistä työtöntä, jotka ovat nyt töissä." Huoh, näinköhän...

 

On totta, että vaalit ovat tulossa ja että poliitikoita pidetään verhotulla politiikan kielellä ilmaisten totuuden muuntelijoina mutta Juha Sipilä näyttää kyntävän tällä saralla isoimmalla traktorilla. Pääministerihän väittää, että sata tuhatta entistä työtöntä olisivat hallituksen toimien ansiosta töissä. Tutkaillaanpa asiaa ja paria muuta hänen väitettä.

 

Pienyritysten todellinen työllistämisen este

En todellakaan tiedä kuinka kauaksi todellisesta maailmasta nykyinen hallitus on karannut, mutta pienyrityksen, eikä kovin monen muunkaan yrityksen suurin työllistämisen este ei ole työntekijän irtisanominen. Suurin este palkkaamiselle on ettei sopivia työntekijöitä löydy.

Sipilän määrätietoisuus on Suomen etu !

Pääministeri Sipilää on arvosteltu siitä, että hän on tuonut yritysjohtamisen malleja politiikkaan ja hallituksen työhön. Arvostelijat toteavat, etä politiikassa toimivat toiset säännöt. Johtamisessa on perusteiltaan kuitenki kyse samasti niin hallituksessa kuin eri organisaatioissa. Päätetään, mitkä ovat tärkeimmät tavoitteet yhteisen eteen ja työskennellään yhdessä niiden saavuttamiseksi määrätietoisesti. Kaikkia asioita ei voi viedä eteenpäin samanaikaisesti.

Jari Lindströmille

 

Ottaisitko sinä Jari Lindström yli viisi-, kuusikymppisiä henkilöitä töihin, jolla on terveydellisiä rajoitteita työssä jaksamisessa, tai heitä, joilla on muuten vaan käynyt huono tuuri työnhaussa ja pitkä työttömyys takana? Jos olisit yrittäjä ja saisit kasapäin työhakemuksia, ihanko uupuisit niiden käsittelyssä, etenkin kun monet hakisivat niitä piilotyöpaikkoja?  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä